Kun Joulu On

Myönnetään, viime kirjotuksesta on hävyttömän pitkä aika. Syynä ei ole kirjoitusta ansaitsevien tapahtumien puute, vaan päinvastoin niiden liiallinen määrä, joka ei oo jättäny paljon aikaa blogipäivityksen väsäämiseksi. Tänään on kuitenkin joululoman eka virallinen päivä - täydellinen päivä saattaa ihmiset ajan tasalle. En aatellu puhuu asioista jotka tapahtu kolme-neljä viikkoo sitten, välttäen lisää ostoslistamaista tekstiä.

Viime viikkojen, ellei koko tähänastisen vaihtovuoden, tärkein tapahtuma oli Tuhkimo - the musikaali. Esitykset oli joulukuun kaks ekaa viikonloppua + molempina torstaina + jälkimmäisenä lauantaina oli kaks esitystä. On ollut kiireistä, mut ilokseni voin sanoa etten heittäny aikaani hukkaan. Musikaali ja kaikki siihen liittyvä on ollu parasta mitä mulle on tähän asti täällä tapahtunu, ihan tosi. Ihmiset on varsinki ollu huikeita koko proggiksen aikana; mut ainahan teatteri-ihmiset on huikeita. Joka päivä ennen esitystä meillä oli traditiona mennä kuorohuoneeseen koko musikaaliporukan kanssa ja sanoa jotain mukavaa toisistamme. "Kudos" oli jaettu joka päivänä tietyille ihmisille, jotka sitten sanoi haluamiansa asioita haluamilleen ihmisille. Seisottiin piirissä söpösti käsi-kädessä ja kuunneltiin ihmisten avautumista parhaille kavereilleen, ja joka ilta kyynelten määrä lisääntyi progressiivisesti. Viimesenä iltana ei yks kliineksipaketti riittäny koko porukalle - oli sen verran kaikilla tunteet pinnassa. Oli erittäin terapeuttinen kokemus, ei mulla muuta. Esitykset sujui loistavasti, joitakin teknisiä ongelmia lukuun ottamatta. Mikit tuntuu tuottavan aina ongelmia. Ja mitä nyt jos valomies pistää pläkärin keskellä kohtausta pari kertaa. Tai jos äänimies jättää jonkun mikin vähän liian pitkään päälle ja samainen henkilö huutaa green roomista "BITCH" niin että koko yleisö kuulee. Tai jos Tuhkimo unohtaa jättää lasikengän palatsin portaille kun kello lyö keskiyötä. Pikku mokia.

Joulun lähestymisen alkaa tuntea täällä Lara streetillä monella tapaa. Viime viikonloppuna me haettiin Markin ja Jeffin kanssa kuusi oikeelta kuusifarmilta. Siinä oli tunnelmaa kun etsittiin täydellistä joulupuuta aamutuimaan saha messissä. Kuusi on reilusti parimetrinen, ja uskomattoman komea kaikkien koristeidensa kanssa. Mark on mestari kkoristelemisessa; kaiken pitää olla täydellistä ja niin se onkin. Kaikki yksityiskohdat on tarkkaan harkittu kaikkien joulukoristeiden kanssa, eikä Jeffillä oo mitään sanomista tai vastaan väittämistä. Ollaan varmaan koko kadun tyylikkäin talo tällä hetkellä, vaikka kirkkaimmin valaistu onkin vastapäätä. Mutta ei se määrä vaan se laatu. Amerikkalaiseen tyyliin kaikki lahjat on jo pistetty kuusen alle odottamaan itse joulupäivää ja joulusukat on ripustettu takan yläpuolelle. Joululaulut raikaa joka päivä kun Mark tulee kotiin, ja oon itekkin soittanu sopivan määrän suomalaisia joululauluja tasapainottamaan tarjontaa. Kaiken huippuna Mark ja Jeff rakastaa joululeffoja. Mitään muuta täällä casa Knapp/Cliftissä ei saakkaan teeveestä joulunaikaan katsoa kun "holiday"-elokuvia. Tähän mennessä nähty: White Christmas, A Christmas Story, Christmas In Connecticut, It's a Wonderful Life ja Preacher's Wife. Hyviä leffoja, ei siinä mitään, mut rajansa kaikella. Perjantaina sain katottua Taylorin kanssa Chinatownin ja tänään katoin Casablancan, ettei pää räjähtäisi joulu-hypen määrästä.

Eilen Mark ja Jeff piti isot joulukekkerit, joihin oli kutsuttu ainaki 40 persoonaa. Tupa oli täynnä ja meteliä oli paljon, mut onneks M&J tuntee niin kivoja ihmisiä, että kaikkien kanssa pysty keskustelemaan jostakin. Bill haluaa antaa mulle viulun lainaan, että opettelisin soittamaan. Heh, saa nähdä miten siinä käy. Soitin jonkin verran suomalaisia joulubiisejä pianolla, ja ihmiset tykkäs (kiitti isä ku skannasit). Juhlien kohokohta oli Jeffin sanottama joululaulu "Jingle Lassi" joka oli tribuutti Markin ja Jeffin lempisuomalaiselle. Oli pikkunen yllätys tämä.

Hirveesti en oo ottanu kuvia viimeaikoina, mutta kuvaosiooni pistän tällä kertaan valokuvaus-1 kurssin otoksia.



Hyvaa Joulua Suomi!!

Marraskuu!

Halloween, tuo muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, oli maanantaina. Täällä halloween tarkottaa lähinnä sitä, että ihmiset ostaa mahollisimman paljon krääsää ja täyttää pihansa sillä. Tällä tavoin pikkulapset (ja vähän isommatkin) tietää mistä talosta saa parhaat karkit. Mark ja Jeff ei vietä hirveen kaupallista halloweeniä, ja se sopii mulle oikein hyvin. Meil ei ollu mitää muit koristeita ku kaks jack-o-lanternia etupihalla. Täällä kaikki on niin superkaupallista; useimmissa kaupoissa on jo joulukoristeet joulumyyntiä varten. Huhhuh.

Muutama viikko sitten mentiin vaeltamaan Colombia river gorgeen ja käveltiin Angel's rest niminen reitti. Polku oli toiseen suuntaan pelkkää ylämäkeä, toiseen alamäkeä, mutta näkymä huipulta oli mahtava. Tai ainaki olis ollu, jos ei oltais oltu sumussa koko aikaa. Kyl se taivas onneks loppujen lopuks kirkastu ja sain muutamii kivoi kuvei. Tämän jälkeen mentiin vilkasemaan Multnomah-vesiputoukset; yks Portlandin alueen suurimmista turistikohteista. Siinä sitte kateltiin putousta ja huomattiin et vieressä vihittiin hääparia. Keskellä turistirysää. Aika mautonta, pakko sanoa. Putoukset oli kyl upeet, ja melkosen korkeet. Vaikee arvioida tarkkaan kuinka korkee systeemi se oli, mut varmaa jossai sadan metrin paikkeilla ainakin, ellei korkeemmalla.

Koulu jatkuu samanlaisena ku ennenkin. Jälkiviisaana voin sanoo, että olisin voinu valita helpommatkin kurssit. Teen läksyjä joka ilta ainaki tunnin tai kaks. Musikaaliharkkojen jälkeen oon usein vast viiden jälkeen kotona, mikä ei jätä hirveesti vapaa-aikaa. Mut arki toimii, oon saanu hyvii kavereita ja parhaan host-perheen. Itseasias oon ilonen et on pitäny kiirettä, ei oo ainakaa tylsistymisen vaaraa. Perjantaisin ollaan jatkettu meijän kuvauksii Taylorin, Benin, ja Gretan kanssa, ja meil on aina hemmetin hauskaa. Lauantaiset steppitunnit jatkuu, ja kokoajan kehityn siinäkin lajissa.

Ensimmäinen YFU-valmennus oli pari viikkoa sitten. Hirveen monta vaihtarii ei tältä alueelta löydy, paikalla olin mä ja ehkä  kaheksan muuta vaihtaria, joista suurin osa saksalaisia. Oli nastaa tutustua muihin vaihtareihin, mutta hirveen paljon siel ei ehtiny juttelee muiden kanssa. Ens vaihtaritapaamises toivottavasti ehtii enemmän.
        Ainii, ja kaks viikkoo sitte meil oli koulun ensimmäinen kuorokonsertti, missä mä sain soittaa yhen Chopinin valssin sooloesityksenä. Oli kyl hauskaa, ja ihmiset anto kyl kymmenen kertaa raikuvammat aplodit kun mitä Sigyn-salissa ikinä kuulee. Konsertin jälkeen verenhimonen tyttölauma piiritti mut, ja alko kyselee mult: "Can you give me a hug?", "How do you say your name again?", "What's it like in Sweden?", ja muuta tärkeetä infoa. Yks hämmentävimmistä tilanteista täällä tähän asti. Vieläkin jos mä nään jonkun niist koulun käytävillä ne huutaa mulle: "Hey Finland boy!" tai jotain yhtä fiksua.

Sori et nää mun päivitykset tuppaa olemaan pikkasen ostoslistamaisia.

Colombia Gorge I

    Colombia Gorge II

                           Multnomah Falls

Syksyinen Lassi

Taikametsa 

    Ruska

    Taikametsa II
 

Hyvää lokakuuta!

Taas on kulunu viikkoja viime tekstistä, pahoittelen.

Viimeset pari viikkoo on kulunu erittäin nopeesti, ei oo kertaakaan tullu tylsää. Niinku jo viime päivityksessä jo sanoin, mä oon koulun musikaalissa ja harjotuksii on pidetty joka päivä koulun jälkeen + lauantaisin rakennetaan lavasteita. Herään siis lauantaina joka aamu kasilta kouluun. "Work Partyn" jälkeen Jeff nappaa mut koululta ja me suunnataan downtown Portlandiin steppitunnille. Tuntuu et kehityn niillä tunneilla ihan mielettömän nopeesti! Se opettaja on tosi hyvä ja ryhmäkin keskimäärin sopivan pieni. Sanon keskimäärin, koska se on ns. "drop in" -tunti eli porukka vaihtuu lähes joka viikko. Tunnin jälkee on aina hyvä fiilis.

Mitäs kaikkea tässä on tultukaan tehtyä? Jeff ja Mark tykkää olla mukana kaikenlaises hyväntekeväisyystoiminnassa ja me ollaan kävelty pari "fund raiser" kävelyy lähiaikoina: Race for the cure (rintasyöpäjuttu) ja AIDS-walk. Noi kävelyt on kivoi sen takii et siin samal tutustuu Porltandin keskustaan hirmu hyvin. Valitettavasti mul ei ollu kyl kameraa mukana kummallakaa kerralla.. Oon kans tavannu paljon Markin ja Jeffin kavereita mm. naapureita ja ihmisii Markin kuorosta ja ties mistä. Pianonsoitto sujuu mukavasti flyygelillä, ollaan harjoteltu Markin kans pientä (toistaseks) kolmen kappaleen piano-huilu repertuaaria; kappaleina America the Beautiful, Ashokan farewell ja Danny Boy. Mark näytti mul pari päivää sit nuotit Exoduksen tunnariin, joka on nelikätinen biisi. Oon aika innoissani siit, me harjotellaan se Markin kans heti ku on aikaa.

Markil on tääl valtava dvd-valikoima, ja suurin osa näist on vanhoja Hollywood-klassikoita. Musikaaleja, romanttisii komedioita ja draamoja. Mul on projektina kattoo kaikki. Koska mun mielestä se on erittäin sivistävää ja mielenkiintosta. Tähän mennessä en oo hirveesti ehtiny kattoo leffoja mut katsottujen listalla on mm. The Music Man, The African Queen, To Sir, With Love ja That Darn Cat.

Vähän mä oon jo ehtiny kokee Amerikkalaist urheilukulttuuriakin. Olin kattomas kolme(?) viikkoo sit jalkapallopelin Portlandissa (siis socceria). Portland Timbers voitti en muista kuinka paljon, mut siel oli hyvä fiilis ja fanit oli aktiivisia. Aina ku Timbers teki maalin nii niiden maskotti Timber Joe sahas moottorisahalla pienen palan  sellasest valtavast tukist jota pidettiin maalin takana ja pelin lopuks ne palat jaettiin maalintekijöille. Viime perjantaina olin ekaa kertaa mun koulun jenkkifutispelissä. Olin Benin, Taylorin, Gretan ja Mollyn kaa ja oli itseasias ihan kivaa vaiks en ookkaa mikää iso jenkkifutis-fani. Meijän koulu voitti 26-2 tai jotai siihen suuntaan. Yks hauska juttu tapahtu ku oltii ajamas sinne futispeliin. Taylor ajo autollaan pikkase liian nopeesti nopeuskameroiden ja partiopoliisin ohi ja meijät pysäytettiin. Ekaa kertaa elämässäni olin jollai tapaa tekemisis poliisin kaa. Jollai ihmeen kaupal me ei kuitenkaa saatu nopeussakkoja, en oo itekkää oikee varma miks ei, koska Taylor ajo varmaa 20mph ylinopeutta (me oltii myöhässä).

Nyt mä en jaksa enää kirjottaa, mut seuraavassa päivityksessä kerron mm. homecoming-tansseista ja lyhytelokuvasta, jota kuvaan täällä, sekä kaikenlaisesta muusta jännittävästä. Halloween lähestyy! Tänään ostin kurpitsan.

Kurpitsoita.

    Vasemmalta oikealle: Taylor, Lassi (jos et muuten tunnistanu), Ben

                                            Portland Timbers -tunnelmointia

    Mä ja Jeff ladataan kahvia ennen AIDS-kävelyä

    Kyllä, täälläkin on syksy.

Olen hengissä

Viime päivityksestä on jo kaks viikkoa, joten aattelin näyttää elonmerkkejä ja tehä pienen tekstin ihan pikapikaa.

Koulu on tosiaan jo käynnissä ja vaikuttaa tässä vaiheessa jo vähän raskaammalta kun Suomessa, lähinnä läksyjen määrän suhteen. Tapaan melkeen joka päivä uusia ihmisiä ja suurin osa vaikuttaa tosi hyviltä tyypeiltä; ihmiset on kiinnostuneita ja ottaa mut mukaan porukoihin. Koulussa ei kyllä hirveesti ehi jutella kavereiden kaa muuten ku ruokatunnilla, kun ei oo varsinaisii välitunteja

Muutama korjaus viime päivitykseen: toisin kun kaks viikkoo sitten suunnittelin, en osallistunu koulun maastojuoksujoukkoeeseen, koska vaihtoehtona oli jotain vielä parempaa; koulun musikaali. Kyllä, sain pienen roolin Tuhkimosta ja pääsen laulamaan ja tanssimaan. Tuntuu jo, ettei elämää musikaalin ja koulun lisäksi paljon oo, kun musikaaliharkat on joka päivä koulun jälkeen 2:45-6, ja lauantaina 9-11:30. Tähän asti on ollu superhauskaa ja treeneissä tapaa paljon uusii ihmisiä.

Tässä nyt lyhyesti pieni muutos elämässäni täällä. Koitan kirjottaa pitemmän päivityksen pian, missä kerron mitä ollaan puuhailtu Markin ja Jeffin kanssa viikonloppuna. Sen paljastan että kiirettä on kokoajan pitäny.

High School! Eka Päivä!

Huhhuh. Ensimmäinen koulupäivä ohi. Alotan sanomalla et koulu on ISO, ja siellä on PALJON oppilaita, ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta. Kaikki ihmiset vaan säntäilee käytävillä kuka mihinki suuntaan ja kaikilla on kiire seuraavalle tunnille. Jotkut freshmaneistä näyttää niin pikkusilta (ne on mun käsittääkseni 14-vuotiaita) ja jotkut seniorit taas näyttää hyvinkin aikuisilta. Oppilaissa on paljon enemmän etnistä variaatiota ku suomalaisissa kouluissa. Varsinki meksikolaisii tuntuu olevan aika paljon, tai sit se vaan tuntuu siltä ku ne liikkuu aina isoissa porukoissa.

Ekalt tunnilt ei oo mitää ihmeellist kerrottavaa, koska puolet tunnista meni rehtorin puheeseen liikkasalissa. Toisena mul oli kuoroa. Tää tunti yllätti mut aika tavalla, varsinki ku oon ollu Camiksessa viime vuoden. Ei siinä mitää, alotettii ensimmäinen tunti opettelemalla mikä on kokonuotti, puolinuotti, neljäsosanuotti jne. ja toistettiin jotain maailman yksinkertasimpii rytmejä. Ja jo tossa vaiheessa pari tyyppii oli hukassa, ja mä vaan ajattelin et onks nä ihmiset tosissaan täällä!? Ja meil olis tarkotus olla jotain konsertteja tän poppoon kanssa tänä vuonna? No kyl siel jotain hyviä laulajia oli, mut jotkut näytti siltä et ne oltii roudattu suoraan jenkkifutiskenältä sinne ilman et ne tietää mikä ero on koko- ja puolinuotilla. Yks positiivinen yllätys oli se, et koulun ruotsalainen vaihto-oppilas, Isak, on samalla kuorotunnilla mun kaa.

Seuraavaks mul oli psykaa. Ei mitää ihmeellist kerrottavaa, paitsi et se opettaja on melko sekasin. Sillee hyväl taval. Se on ylienerginen ja välil jopa hysteerinen, mut hauska. Viimeseks mul oli valokuvausta; paras tunti koko päivänä. Meijän opettaja on tosi karun näkönen iso äijä, mut jo ekan tunnin jälkeen sen karun kuoren alta paljastu suuri sydän. Me käytetään filmikameroita ainaki nyt aluks, mä leikin yhen Pentax K1000:n kanssa nyt ekalla tunnilla ja opin enemmän uutta asiaa ku kaikilla aikasemmilla tunneilla yhteensä. Oon aika innoissani valokuvauksesta jo nyt ekan tunnin jälkeen, eli se opettaja onnistu tehtävässään.

Nyt oon vihdoinki kotona kuuman koulubussikyydin jälkeen. Tääl on ennustettu tälle viikolle tappavan kuumii lämpötiloja, pyöritää täl hetkellä 90-95F välillä ja lauantaina pitäs olla 99F (n. 37C), mikä on kuulemma jo lähellä syyskuun läpöennätyksiä. Nauttikaa te viileistä lämpötiloista siellä Suomessa! Ensi Kertaan!

Last Days of Summer

Toinen viikko on sujahtanut pian ohi täällä Portlandissa ja kesäloma on lopuillaan. Viikolla elelin aika rauhallisesti täällä kotosalla samalla kun Mark ja Jeff tekivät pitkää päivää jonnekkin kuuteen asti illalla. Välillä oli vähän tylsääkin, siitä kertoo ehkä parhaiten se, että katsoin Gleen ensimmäisen tuotantokauden muutamassa päivässä. Ja kyllä, olen ylpeä siitä. Päivisin tietenkin soitin myös Markin ja Jeffin mahtavaa flyygeliä, ja on muuten mahtava saundi ja kosketus tällä Kawailla.

Viime keskiviikkona olin kuuntelemassa Portland Gay Men's Choruksen konserttia Portland State Universityn jossain auditoriossa. Teos, jonka ne esitti on sävelletty tätä 9/11 kymmenvuotis-muistotilaisuutta varten, ja oli kyl hienon kuulonen teos. PGMC siis esittää tän teoksen ens viikolla New Yorkissa ja Mark on tietty mukana.

Torstaina käytiin Jeffin kans koululla valitsemas mulle kurssit. Ihan kaikille kursseille ei mahtunu mihin olisin halunnu, mut kyl mä sain hankittuu aika hyvän lukujärjestyksen. Nyt syksyllä mulla on Contemporary Literature (eli se pakollinen engalnnin kurssi), mieskuoroo, psykologiaa, valokuvausta, Euroopan historiaa, Yhdyvaltojen historiaa, matikkaa, ja teatteria. Ja alotan maastojuoksun koulussa (voitteko uskoa?). Harjotukset joka päivä koulun jälkeen.

Lauantaina suunnattiin rannikolle katsomaan suurinta lätäkköä tällä planeetalla. Voin sanoa että maisemat oli yksinkertasesti upeita! Vedestä nousi valtavii kallioita ja aallot oli semmosii mitä näkee vaan surffausleffoissa. Itseasias siel oli surffareit pilvin pimein, vaiks vesi oli vaan jotain 10-12C lämmintä. Toinen hyvä puoli matkassa rannalle (rannan nimi oli Indian Beach) oli se, et meijän piti kävellä 1,5 mailii pitkä upee metsäreitti et me päästiin sinne. Metsä oli joistain kohtii niin tiheetä, ettei sinne päässy valoo paljon yhtään. Daisy oli innoissaan aluks kun pääs sellaselle kivalle metsäpolulle, mut takastullessa se oli niin väsyny et piti melkeen kantaa sitä loppumatka. Paluumatkalla Portlandiin pysähdyttiin parissa rannikkokaupungissa, Cannon Beachissä ja Astoriassa. Cannon Beachissa tajusin, et en pärjää koko vuotta ilman mitään päähinettä, joten ostin kivan pappalipan. (Anteeks Eero, plagioin sua)

Tänään oli myös aika upee päivä. Ensinnäkin oli kiva päästä ulos johonkin, koska sunnuntaina mul oli pikkasen kuumetta enkä päässy lähtemään Markin ja Jeffin kanssa State Fairiin Salemiin. Aluks me ajettiin luoteiseen kaupunginosaan, mikä on täynnä ravintoloita ja vaatekauppoja ja syötiin lounasta jossain meksikolaisessa paikassa. Tämän kerroin siksi, että en suosittele ketään tilaamaan missään ravintolassa thai-burritoa, nämä kaksi ruokakulttuuria ei yksinkertaisesti sovi yhteen. Jokatapauksessa, ensimmäinen päämäärä oli Portlandin ruusupuutarha. Siellä oli paljon ruusuja. Ei mitään epäselvää siinä. Seuraavaksi mentiin Portlandin japanialaiseen puutarhaan; siel oli uskomattoman kaunista, niin rauhallinen ja meditatiivinen tunnelma et olisin voinu jäädä sinne koko päiväks. Mark ja Jeff käy siellä keskimäärin kuus kertaa vuodessa, et se paikka tulee mullekki tutuks.

Noin, nyt en jaksa enää kirjottaa. Joten kuvia. Kuvahan kertoo enemmän ku tuhat sanaa?

                                                                          1                                                                        

                                                                          2 

3 

4 

                                                                            5

6 

7 

                                                                               8

1. Ensimmainen nakyma rannikolla
2. Daisyn eka kerta rannalla. Yllattaen se ei innostunu uimisesta.
3. Nakyma rannikolla 2
4. The Fantastic Four at Astoria
5. Ruusupuutarhassa
6. Japanilaisessa puutarhassa
7. Nakyma japanilaisesta puutarhasta keskustaan
8. Japanilaisessan puutarhassa 2


 

Perillä!

Täällä Portlandissa on parhaillaan kaunis sunnuntaiaamu, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita on jokuset 80. Sisälle kuuluu lintujen laulua, mutta muuten täällä Portlandin esikaupunkialueella on hyvinkin hiljaista.

Nyt on siis viides aamu täällä toisella puolen maailmaa ja jetlagista on selvitty kunnialla jo toisen päivän jälkeen. Lähes 24h lentokoneessa istumisen jälkeen erityisesti takamus kiitti perille pääsystä paljon. Ensireaktio lentojen jälkeen oli: ei enää ikinä. En lennä enää ikinä lentokoneella. Paitsi sit tietty ens kesänä ku tuun takas Suomeen. Mut se on vaan niiiin rasittavaa yrittää saada unta siellä lentokoneessa kun sitä jalkatilaa ei vaan yksinkertasesti ole, ja niskatukikin on sen verran alhaalla että aiheuttaa vielä jonkun lordoosin. No, onneks se on jo ohi ja seuraava lento vasta vajaan vuoden päästä.

Ensimmäinen yllätys täällä päässä oli kun Jeff ja Mark kerto lentokentällä hankkineensa kaks viikkoa aikasemmin koiran. Se on söpö, hopeenvalkonen kääpiösnautseri ja sen nimi on Daisy. Se on tosi hiljanen ja harmiton, ja sen kans on kiva käydä kävelyllä. Paitsi että yleensä kun päivällä kävelyttää sitä, niin loppupuolella kävelyä se vaan lopettaa tassuttelemisen ja kaatuu lähes elottomana lähimpään varjopaikkaan läähättämään kuumuudesta. Päivisin täällä voi siis mennä reilusti 30C:n yli.

Yllättävän paljon sitä tekemistä on riittäny täs ensimmäisinä päivinä. Torstaina oltiin Markin työpaikan barbecue-kutsuilla jossain puistossa Portlandissa. Perjantaina katsoin kuusi jaksoa Gleetä. Lauantaina eli eilen mentiin aluksi aamupäivällä Beavertoniin Farmer's Markettiin, se on valtava tori-asia joka väsätään sinne joka lauantai. Ja tottakai asiaan kuului paraatikulkue, jossa näin Beaverton High Schoolin marssibändin ja lähemmäs kolmekymmentä aikuista merirosvoiksi pukeutuneena. En tiedä miksi.

 Lauantai-illalla Mark ja Jeff oli kutsuttu Kenin ja Jeffin luokse syömään. Tää oli mulle aika erikoislaatunen kulttuurishokki, koska paikanpäällä oli kakstoista homomiestä ja minä. Ei siinä mitään, ne oli kaikki iha sairaan mukavia ja fiksuja tyyppejä, mut jotenki harvinaista et tuntee ittensä vähemmistöks homojen seurassa. Mut ruoka oli hyvää, keskustelut oli hyviä ja tyypit oli mahtavia. Ja ne otti mut hyvin mukaan keskusteluihin vaiks mä olinki vähä ulkopuolinen siinä porukassa.                     

  

 

 

 
                       

1. Daisy
2. Kotini

3. Mistä ne löysi Suomen lipun!?
4. Huoneeni, sänky vie 80% pinta-alasta

Että tällanen tapaus tällä kertaa, hirmuisesti terveisiä sinne Suomeen!

Sayonara, bitches

Nyt on se vähän reilu kuus tuntia ennenku alotan matkanteon täältä Turkkussest Helsinkiin, Helsingistä Müncheniin, Münchenistä Washingtoniin ja Washingtonista Portlandiin. En oikeen osaa kuvailla lähtöfiiliksiä mitenkään, ehkä fiilikset on niin sekavia et ei oikeen tunnu miltään. Pakkailut on nyt melkeen pakkailtu ja huone näyttää yhtä sekavalta ku muuton jälkeen.

Vähän infoa kylästä johon oon tässä pian lähössä. Portland on asukasluvultaan Oregonin suurin, sen metropolialueella asuu yli kaks miljoonaa ihmistä. Hieman Turkua isompi kylänpahanen kyseessä, siis. Kaupungin läpi kulkee Willamette river, ja Colombia river on myös siinä jossain lähistöllä. Portlandia pidetään yhtenä maailman ympäristöystävällisimmistä kaupungeista, mikä lähinnä meinaa sitä, että ne on panostanu julkiseen liikenteeseen tosi paljon siellä. Kaupungissa on paljon aasialaista väestöä, ja siellä on jossain vaiheessa harjotettu Shanghaihuijausta eli merimiesten pakkopestausta valtamerilaivoihin (random fact). Portlandin takaa kohoaa Oregonin korkein vuori, Mount Hood. Lumihuippuineen se on varmasti upea näky ja tuo kivan kontrastin suurkaupunkimaisemaan. Pistän varmasti kuvia kaupungista ja vuoresta tänne myöhemmin.

Semmonen paikka sitten. Kiva päästä noinkin isoon kaupunkiin, ettei tarvii kykkiä missään tuppukylässä koko vuotta. Ei pitäis tulla ainakaan tekemisen puutetta tuolla. Plus tietenkin mun hostit Mark ja Jeff vaikuttaa ihan huipputyypeiltä; on paljon tärkeempää et perhe on siedettävä, se on sit jo plussaa et ympäristöki on noin kiva.

Tässä vielä ilmeeni ennen lähtöä.

                     

TÄSTÄ SE LÄHTEE

Nyt koittaa viralliset blogin avajaiset. Viel on kolme pitkää yötä edessä ennen kun lentokoneen pyörät irtoo maan kamaralta ja asetan koordinaateiksi Ameriikan mantereen. Niinku varmaan jokasella vaihtarilla, lähtö tuntuu hyppäävän puskista äkkiä ja arvaamatta. Tuntuu, että Suomessa on vielä niin paljon asioita kesken, niin paljon kavereita joita ei haluis vielä hyvästellä, niin paljon tärkeitä muistoja. Muistot onneks on ja pysyy, ja suurin osa kavereistakin on varmaan vielä elossa kun tuun takas. Sit ku tuun takas, sit joskus.

En jaksa selittää YHTÄÄN pakkaamisesta ja sen haasteista, koska ketään ei kiinnosta. Muakaan ei kiinosta. Siispä, haluun puhua viimesestä hyvästä muistoista Suomessa pitkään aikaan. Mä pidin perjantaina läksiäiset, joihin pääs osallistumaan ihanan suuri määrä mun kavereista. Meillä oli mukavaa. Oli nastaa viettää viimestä perjantaita rauhallisesti istuen iltaa (vihaan tota fraasia, siksi käytän sitä) ja kuunnellen hyvää musiikkia (RainbowTrout!!). Kiitos siis kaikille ihQuille bumble buttseille, rainbowtrouteille ja muille, you made my day.

Aloitan lyhyesti ja ytimekkäästi, ei turhia jorinoita. Viimeset lähtöfiilistelyt ja kauhistelut pistän parin päivän päästä, mutta until then, tässä muutamaa kuvaa viime perjantailta.

                             

                             

                             

                            


1. Iloinen Emil
2. Kaikki messis
3. Murhaava katse
4. MC Möykl
5. Juski
6. Iloiset Aibu ja Embu